Matkalla jouluun

Joulupukin tapaaminen jo ennen joulua on lapsille huikea ja mieluinen seikkailu. Rovaniemellä voi kurkata jouluun, vaikka Joulupukki asuu Korvatunturilla.

Vuoden odotetuin matka. Rovaniemeläiset perhepäivähoitajat Liisa Holm ja Hely Vaara tekevät joka vuosi hoitolasten kanssa matkan Napapiirille tapaamaan Joulupukkia. Kuva Timo Lindholm. Joulun lähestyminen tuo jännitystä lasten elämään, tontut kurkkivat ikkunoista ja tarkkailevat lasten kiltteyttä.

– Me kuljemme ulkona hakemassa tonttujen jälkiä ja lapset myös löytävät niitä, ihan oikeita tonttujen jälkiä. Lasten mielikuvitus on rajaton, perhepäivähoitaja Liisa Holm puhelee ja ohjaa lasten askartelua.

Rovaniemen keskustassa sijaitsevasta perhepäivähoitopaikasta tehdään aina joulun alla yhteinen matka Napapiirille Joulupukkia tapaamaan. Lähtö jännittää, mutta lapset malttavat tuputella värejä kuvamallien avulla kankaisiin.

Kuva Timo Lindholm. – Tämä on tärkeä päivä, ensin on kymmenen kilometrin bussimatka Napapiirille. Siellä jännittävä ohjelmamme huipentuu joulupukin tapaamiseen, perhepäivähoitaja Hely Vaara kertoo lapsille samalla, kun neuvoo kankaiden väritystä.

Bussimatka Napapiirille sujuu odotuksen merkeissä. Ensimmäiseksi lapset kipittävät poroa ja koiria tapaamaan. Arkaillen lähestytään poroa, joka osoittautuu kesyksi ja lapsiystävälliseksi. Kaikki lapset käyvät silittämässä Joulupukin matkakumppania.

Husky-koirat antavat myös silitellä, mistä lapset ovat innoissaan, mutta Joulupukin tapaaminen alkaa kiinnostaa niin paljon, että sinne on mentävä heti.

Kuva Timo Lindholm. Joulupukin Kammariin saapuminen tuo lapsiin ylimääräistä jännitystä. Ennen huippuhetkeä pitää kulkea kapeita käytäviä pitkin seikkaillen ensin rätisevän jäätikön yli ja sitten kierretään tuliset hehkuvat hiilet. Nähtävää on paljon.

Juuri ennen Joulupukin puheille saapumista katseet kiinnittyvät katossa pyörivään aikakoneeseen.
Jouluaattona aika kuluu hitaasti. Siihen on selitys. Joulupukki käy jouluaattoaamuna Napapiirillä rukkaamassa ajankulkua, muuten hän ei ehtisi käydä jouluaattona jokaisessa kodissa. On siis totta, eikä vain lasten mielikuvitusta, että jouluaattona aika kuluu paljon hitaammin kuin vuoden muina päivinä. Se ei ole vain tunne, että Joulupukkia odotellessa aika ei kulu, ei sitten millään.

Ovi avautuu, lapset siirtyvät aristellen Joulupukin puhutteluun.

– Sieltähän ne lapsukaiset tulevat. Oletteko olleet kilttejä? Jouluun ei enää ole kovin pitkä aika ja teillä on kirjeitä minulle, lahjatoivomuksilla alkaa olla jo kiire, naureskelee Joulupukki ja pyytää lapsia lähemmäksi.

Lapset tapittavat partaista ihmettä. Hoitotädit Liisa Holm (oik.) ja Hely Vaara ovat turvallisena tukena lasten antaessa kirjeen Joulupukille. Kuva Timo Lindholm. Lasten silmät säteilevät ja jokainen tuijottaa partaista ihmettä. Ujous estää aluksi Joulupukin luokse menemisen, mutta yksitellen lähestytään kilttiä, mutta pelottavaa kohdetta. Viimein kaikki tulevat Joulupukin lähelle, osa uskaltautuu myös syliin asti. On lahjatoivomusten aika.

– Minulle pitää tuoda erikoispostiauto, kuiskaa Arttu Joulupukille ja saa vastaukseksi nyökytyksen.

– Minä haluan prinsessan kruunun ja vaatteet, kertoo neljävuotias Ella, sama toive on neljävuotiaalla Venlalla.

Kolmevuotias Lauri toivoo saavansa dinosauruksia. Jokainen lapsi antaa toivomuskirjeen Joulupukille, joka lupaa ainakin yrittää tuoda toivotut lahjat jouluaattona lasten koteihin.

Lapset lähtevät Joulupukin luota mietteliäänä. Toteutuvatko toiveet?

Kulutuksen kulta-aikaa

  • Jouluvalaistus ja joulukuusien laitto Rovaniemen kaupungin alueella maksavat 80 000 euroa, josta maksaa kaupunki 50 000 euroa ja 30 000 euroa yrittäjät.
  • Sähkönkulutus lisääntyy jouluna mm. jouluruokien valmistamisen, jouluvalojen käytön ja sähköisen joulusaunan lämmitysten takia noin 10 prosenttia. Eniten kotitalouksien sähkönkulutus kasvaa pakkasen kiristyessä nollasta pariinkymmeneen asteeseen, jolloin sähkönkulutus voi kasvaa jopa 50 prosenttia.
  • Joulun vähittäiskaupan arvoksi arvioidaan yli miljardi euroa, nousua edelliseen vuoteen verraten 5 prosenttia.
  • Joulukuussa myydään yli 50 prosenttia enemmän alkoholia, tietotekniikkaa, puhelimia, kodinkoneita ja viihde-elektroniikkaa kuin kuukaudessa keskimäärin. Kirjojen ja kultasepäntuotteiden myynti yli kaksinkertaistuu normaaliin verrattuna.
Sven Pahajoki
Kuvat Timo Lindholm


Lukijan kuvat